Suomessa on 52 Leader-ryhmää, näiden lisäksi Ahvenanmaalla toimii Leader Åland. Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille. Tarkoituksena on hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja osaamista oman alueen parhaaksi.
Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Rahoituksella kehitetään monipuolisesti maaseutua. Tukimuotoja on useita, erilaisille toimijoille. Tukien hakeminen tapahtuu Hyrrä-järjestelmässä, joka on uudistunut 2023.
Rahoitus
Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta.
Toiminta
Leader-ryhmät kannustavat asukkaita kehittämään omaa paikkakuntaansa.
Neuvonta
Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi.
Miten sinä kertoisit Leaderista nuorille? Suomessa kehiteltiin kysymykseen vastaukseksi seikkailuseminaari Amaze me Leader (AML). Seminaari on järjestetty Suomessa vuosina 2011 ja 2017, ja tänä vuonna…
Leader-tuella on mahdollista toteuttaa myös kansainvälisiä hankkeita. Kansainvälisten hankkeiden tavoitteena onkin, että toimijat eri maissa oppivat toisiltaan mahdollisimman paljon. Toisilta opittuja käytänteitä ja esimerkkejä tuodaan osaksi…
Leader-rahoituksella on vuosien varrella kunnostettu lukuisia kylä- ja seurantaloja. Monella talolla järjestetään säännöllisesti kyläkahveja ja kylälounaita. Kahvittelu ja yhdessä ruokailu ovat helppoja tapoja vahvistaa kylän…