Suomessa on 52 Leader-ryhmää, näiden lisäksi Ahvenanmaalla toimii Leader Åland. Leader-ryhmät myöntävät rahoitusta yrittäjien, yhdistysten ja muiden yhteisöjen hankkeille. Tarkoituksena on hyödyntää paikallista asiantuntemusta ja osaamista oman alueen parhaaksi.
Leader-toiminta perustuu siihen, että paikalliset ihmiset tietävät parhaiten, miten omaa kotiseutua tulisi kehittää. Rahoituksella kehitetään monipuolisesti maaseutua. Tukimuotoja on useita, erilaisille toimijoille. Tukien hakeminen tapahtuu Hyrrä-järjestelmässä, joka on uudistunut 2023.
Rahoitus
Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta.
Toiminta
Leader-ryhmät kannustavat asukkaita kehittämään omaa paikkakuntaansa.
Neuvonta
Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi.
Muistutamme yhdistyksiä, että Katso-tunniste poistuu käytöstä tänä vuonna. Katso-palvelun korvaavat Suomi.fi-tunnistus ja Suomi.fi-valtuudet. Yhdistysten kannattaa hoitaa Suomi.fi-valtuudet kuntoon nyt, jotta asiointi Verohallinnon, tulorekisterin, Kelan ja…
Nyt kelpaa leireillä Vohlisaaressa. Aurinko paistaa, järvi on tyyni ja uusi hirsikämppä on valmis. Menossa on partiolippukunta Janakkalan Ilvesten 40 eri ikäisen partiolaisen kesäleiri Vohlisaaressa.…
Kellahden kyläyhdistys Porin Ahlaisten Kellahdella kunnostaa Leader-hankkeella reilusti yli satavuotiasta puukoulua, joka toimii aktiivisen kylän toiminnan keskuksena. Kellahden entinen kansakoulu on nykyisin kyläläisten kylätalo.…