Maaseudulla rakennetaan valtavasti lisää liikuntapaikkoja – Leader-rahoitus ja talkootyö avainasemassa

Paikallisen kehittämisen Leader-ryhmät ovat osaltaan ratkaisemassa liian vähäisen liikunnan mukanaan tuomia ongelmia. Maaseudulle syntyy vuosittain yli 200 liikunta- ja harrastuspaikkaa. Leader-rahoituksen ja maaseudun asukkaiden talkootyön ansiosta on syntynyt liikuntahalleja, luontopolkuja, laavuja, latuja, uimarantoja, kokoontumispaikkoja, leikkipaikkoja ja kulttuurikohteita.

Kuva: Tomi Aho

Sosiaali- ja terveysministeriö on arvioinut, että liian vähäinen liikunta aiheuttaa Suomessa jopa 400 miljoonan euron vuosittaiset kustannukset. Kustannuksia voidaan pienentää parantamalla liikkumisen mahdollisuuksia. Leader-ryhmät toimivat asukkaiden toteuttamien liikuntapaikkojen rahoittajina yhdessä kuntien ja valtion kanssa. Rahoituksen turvin maaseudulle syntyy jatkuvasti uusia harrastuspaikkoja.

30 miljoonaa euroa suomalaisten liikkumiseen ja hyvinvointiin

Leader-rahoitus, joka koostuu EU:n, valtion ja kuntien rahasta, on tuonut vuodesta 2014 yli 30 miljoonan euron panoksen suomalaisten liikkumisen ja hyvinvoinnin lisäämiseen. Leader-rahoituksella toteutetut kohteet ovat alueen asukkaiden itsensä ideoimia ja ne toteutetaan yleensä osin talkoovoimin. Ne mahdollistavat liikunnallisen tekemisen paitsi alueen asukkaille, myös vetävät puoleensa liikkujia lähikaupungeista.

– Rahoitus perustuu aina siihen, että paikalliset ovat päättäneet, miten aluetta halutaan kehittää. Silloin voidaan olla varmoja, että hankkeet vastaavat alueen tarpeeseen, sanoo maaseutuylitarkastaja Laura Jänis maa- ja metsätalousministeriöstä.

Maaseudun mahdollisuudet myös kaupunkilaisten käytössä

Rannikko-Pohjanmaalla, Leader Aktion Österbottenin alueella on rahoitettu yli 80 liikunta- ja harrastuspaikkaa, joista hyötyvät maaseudun asukkaiden lisäksi myös kaupunkilaiset.

Sevil ja Veera harjoittelevat Veikari-hallissa Mustasaaressa. Kuva: Kirsi Tikkanen

Esimerkiksi Sevil Ilterin Veikari-koiraurheiluhallissa Mustasaaren Veikkaalassa käy asiakkaita paljon Vaasasta ja myös Seinäjoelta asti, sillä vastaavaa hallia ei aivan lähellä ole.

– Koiranomistajat haluavat panostaa tähän harrastukseen, siksi myös treenauspaikan ja välineiden halutaan olevan turvallisia, Ilter huomauttaa.

Yhteistyöllä huimiin tuloksiin

Leader-rahoituksen saaminen edellyttää yhdistyksiltä usein talkootyötä, joka lasketaan osaksi hankkeen yksityistä rahoitusta. Leader-rahoitetut hankkeet ovat myös kustannustehokkaita, sillä asukkaat antavat oman työpanoksensa yhteiseen hyvään.

Leader-rahoituksella syntyneet liikunta- ja harrastuspaikat ovat yleensä kaikkien asukkaiden käytössä, kuten Joroisissa kunnan kanssa yhteistyöllä syntynyt perhepuisto Hui-Maa. Puisto pitää sisällään muun muassa Suomen korkeimman kiipeilypaikan, liikennepuiston, esiintymislavan ja kuntoilupaikan. Hankkeen toteuttivat Joroisten Palveluasunnot ry ja Joroisten Oma osuuskunta yhdessä Joroisten kunnan kanssa, ja rahoittajana toimi Rajupusu Leader.